Ensimmäinen porras

Ihanaa, että olet siinä. Tervetuloa matkaani! 

Inhoan sanaa tavallinen, joten sanon vain, että olen nuori nainen. Hieman yli kaksikymmentä elettyä vuotta ja valtava liuta ajatuksia on kertynyt. Ajatusten kirjoittaminen paperille laulujen, runojen tai vapaan ajatuksen muodossa on ollut aina minulle oma maailmani, johon haluan tasaisin väliajoin sukeltaa. Edelleen haluan tulevaisuudessa raapustaa tekstiä muuallekin, kuin omaan kukkavihkooni pöytälaatikkoon. Torjutuksi tulemisen pelko ja muiden mielipiteet ovat rajoittaneet blogin perustamista ja ylipäänsä elämääni valtavasti ja sen tajusin taas eilen, kun keksin idean blogista. Miksi en aiemmin? Tästä kertoo myös se, että ensimmäinen ajatukseni oli tehdä tämä ilman kasvoja, tunnistamattomasti. Mitä kukaan kuitenkaan tekee kasvoillani, jos minä ja toivottavasti joku toinen saa tästä jotain. Ja ehkä tulee se päivä, kun uskallan ottaa sen seuraavan askeleen. Tässä kuitenkin olen. Päivä sen jälkeen, kun sain ajatuksen kirjoittaa ihmisille. 

Jos tämä on se kynnys, 

jonka uskallan astua kompastumatta, 

kokeilen sitä. 

Tästä lähti ajatus siitä miksi me kaipaamme muiden hyväksyntää? Eikö riittäisi, että meillä on se kourallinen ihmisiä, joka hyväksyy meidät juuri omana itsenään? 

Kun jossain vaiheessa oivaltaa elämän rajallisuuden, opin itse ainakin ottamaan ajasta enemmän irti. Kääntöpuolensa kuitenkin kaikella. Somessa toistetaan jatkuvasti asioita, kuinka pitäisi elää hetkessä ja aikaa ei saisi hukata turhuuksiin. Miksi olla parisuhteessa, joka ei toimi? Miksi tehdä työtä, josta ei nauti? Ajan hukkaa olla ihmisten kanssa, jotka eivät jollain tapaa anna elämääsi jotakin... Tämä kaikki saa ainakin oman pääni aivan pyörälle, mitä ja ketä pitäisi kuunnella. Elänkö hetkessä, jos lähden tästä työstä vai onko se vain omaa laiskuuttani ja turhaa vaativuutta työnteon suhteen.. Jos lopetan parisuhteen, oliko itse parisuhde huono vai vika vain omassa ajattelutavassani, jäänkö lopulta yksin.. 

Itse ainakin olen ristiriidassa hetkessä elämisen ja järjellä ajattelun kanssa. Missä vaiheessa sitä kuuluisi kuunnella järjen sijasta tunnetta. Jos kyse ei ole kuitenkaan asiasta, joka voisi vahingoittaa toisia ihmisiä tai oma elämäsi ei sillä silmän räpäyksellä romutu maan tasalle. Kannattaa ne kaikki kortit kääntää, riskillä että sieltä ilmestyy se jokeri. 

Meille on annettu, kuin palapeli. Yksi pala kerrallaan asetat niitä paikalleen, kokonaisen kuvan toivossa. Osa paloista ei sovi kokonaisuuteen, mutta sen saat selville vain kokeilemalla. Tämä palapeli on elämänmittainen. Kuva ei valmistu koskaan, mutta opit nauttimaan sen tekemisestä ja jatkamaan virheidenkin jälkeen. 

Tämä kaikki ajatuksenvirta yhteydessä blogin aloittamiseen. Tässä tapauksessa kuuntelin tunnetta ja omaa intohimoani, mutta rehellisyyden nimissä päästin sen pienen peikon istumaan olkapäälleni ja sylkäisemään naamalleni. 

Pyörre vie mukanaan,
virta saa otteeseen, 
vajoan alas pohjaan,

pyristelen pintaan ja kellun.
myrsky nousee taas 

Jätän odotukset tämän blogin suhteen pois. Toki toivon pystyväni herättämään ajatuksia ja toivon saavani mukaan porukkaa, joka voisi samaistua ajatuksiini. Eniten olen kuitenkin innoissani koko tästä konseptista. Niin paljon aiheita, joista haluan päästä puhumaan ja sitä kautta selkeyttämään ehkä myös omia ajatuksiani. Pääsen aidosti oikeasti jakamaan ajatuksia jonnekin ja jollekin! Olisikohan tämä se ensimmäinen unelmien pala tälle minun palapelilleni?